Salut!
Täytyy myöntää, että tänkin tekstin aikaansaamiseksi kulutin enemmän aikaa hyvien bloginimien ja hyvän blogin luomisohjeiden googlaamiseen, kuin itse tän tekstin kirjoittamiseen...Tosiaan mua ei ole siunattu millään visuaalista silmää hivelevillä IT-taidoilla joten tämä blogin ulkoasu nyt on vähän mitä on, but I'm working on it! Taidan palkata kaverin tekemään mulle edes vähä asiallisemman bannerin, heh.
Mutta joo asiaan, heitin tonne blogikuvaukseen jotain perusjuttuja ittestäni, mutta koska sitä tuskin kukaan lukee (tai ainakaan kiinnittää siihen sen kummempaa huomioo) niin tässä ois kai pienen esittelyn paikka.
Mun nimi on Anniina, oon 16-vuotias ja käyn lukion ensimmäistä luokkaa. Perustin tän blogin lähinnä mun tulevaa vaihtovuotta varten, että kaverit ja mahdollisesti sukulaiset voi lukee mun häppeningeistä tuolta vähän kauempaa. Haluun kuitenkin alottaa tän blogaamisen jo nyt, koska oon jo kauan halunnu perustaa oman blogin, koska oon kuitenkin lukenu muita blogeja jo vaikka kuinka kauan. Haluisin pitää tän blogin nyt ennen vaihtoa enimmäkseen sellasena lifestyletyyppisenä päiväkirjana mun elämästä ja ajatuksista. Sitten lähempänä vaihtoa alkaa postaukset alkaa muuttua sitten enemmän vaihtarijuttuihin.
Oon aina halunnu matkustaa ja nähdä paljon uusia paikkoja ja kulttuureja. Yksi pidempi reissu on varmasti tiedossa syksyllä, kun lähden siis vuodeksi Ranskaan vaihto-oppilaaksi. Ajattelin tehdä vielä erillisen postauksen vaihto-oppilasjutuista.
Mun luonne on aika omalaatunen, mut näin pähkinänkuoressa oon yleensä iloinen, en jaksa pahemmin masistella, tuun toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja oon sosiaalinen, kun muhun tutustuu. Oon päässy mun lapsuuden ujoudesta aikalailla eroon ja nykyään oon aika avoin ja yritän ajatella positiivisesti kaikesta ja kaikista.
Mun vapaa-aika kuluu perheen ja kavereiden kanssa. Rakastan shoppailla ja matkustella. Valokuvaaminen, musiikki ja youtubevideoiden katsominen kuuluu kans asioihin joista tykkään. Yritän myös urheilla mahdollisimman paljon tän so called yleiskunnon ylläpitämiseksi. Mun sisäinen Gordon Ramsay herää toisinaan, koska rakastan laittaa ruokaa ja kokeilla uusia reseptejä. Muoti, vaatteet, meikit ja erityisesti hiustenlaitto on myös lähellä mun sydäntä.
Oon jumittanu täs läppärin ääressä nyt liian pitkään, et enää ei oikee irtoo mitään teille jaettavaks. Palataan asap ekan kunnon postauksen kanssa ja hei jos tykkäsit tai edes vähän kiinnostuit mun höpinöistä niin liity lukijaks, to be continued ;-)
- Anniina
(kaikki kuvat weheartit)