Bonjour!
Pitkästä aikaa taas avasin bloggerin ja pakko kai tännekin jotain elonmerkkejä antaa välillä...
Syy miksi kirjotan just nyt tätä blogitekstiä on se, että oon taas lomalla (Halleluja Ranskan koulusysteemin aino hyvä puoli 2vk lomat about 6-8 vk välein). Suurin osa lähtee laskettelemaan, mut mulla on muita suunnitelmia. Tän kuluneen kuukauden hiljaiselon aikana on kerennyt tapahtumaan vaikka mitä. Mutta toisaalta sit tehnyt kuitenkin ihan normaaleja asioita. Koulussa menee ihan hyvin saan koko ajan parempia numeroja ja kehuja, mikä motivoi kans tekemään vähän töitä koulun eteen.
Oon viettänyt aikaa kavereiden kanssa ja urheillu. Pelasin yhden turnauksen meijän koulun lentopallo joukkueessa, mut hävittiin kaikki pelit. Noh ainakin oli hauskaa. Oon tavannut kans tosi paljon uusii ihmisiä silleen odottamattomasti, mikä on tosi piristävää. Toursissa oli yks päivä, jolloin sato lunta ja koko kaupunki meni iha sekasin. No lumi suli saman päivän aikana. Sen jälkee sää on vaihdella aika radikaalisti. Joko tulee kaatamalla vettä tai sit on tosi kaunis ilma. Tänä viikonloppuna oli ihan sairaan lämmin. Kävin lenkillä mun polvihousupitusilla juoksuhousuilla ja lauantaina mulla ei ollut ees takkia. En muutenkaan käytä täällä aina takkia, kun vähän paksummalla neuleella tai kollarilla pärjää ihan hyvin!
En nyt oikeen tiedä mitä kertoa, joten heitin tähän iha sekalaisesti kuvia kuluneelta kuukaudelta ja yritän joka kuvan kohdalla kertoo vähä mitä sillon tapahtus.
Joululoman tokavikana päivänä suunnattiin Bobin kanssa Bloisin kaupunkiin. Ei oltu kumpikaan käyty ikinä Bloisissa, joten treffattiin aamulla rautatieasemalla ja suunnistettiin siitä itse kaupunkia päin. Käytiin hankkimassa kartta ja suunnistettiin sitten koko päivä niin turisteina ristiin rastiin.
Yksi pääjuttu mitä haluttiin käydä tsekkaamassa oli Chateau de Blois, jossa vierähtikin koko aamupäivä. Mentiin sellaseen opaskierrokseen, mut se oli niin tylsä et jättäydyttiin välillä pois kuvailemaan omaan tahtiin. Toi oli tosi hieno paikka ja voin taas raksia yhden linnan mun bucket-listalta pois.
Lounastettiin ihan sika hyvässä italialaisessa ravintolassa, jonka nimi oli Scala. Tajusin et kyseessä on ketju, koska bongasin saman raflan Toursista, joten jos ikinä eksytte Ranskaan ja bongattu kyseisen ketjun ravintolan, suosittelen!
Yks miinuspuoli koko kaupungissa oli se, että ei löydetty mistään kahvilaa, siis baareja oli joka lähtöön, mut sellanen mesta mistä ois saanu aamukahvit oli kyllä niin kiven alla, et huhhuh.
Loppupäivä pyörittiin vaan ympäri kaupunkia, etsittiin kenkiä Bobille, käytiin kattoo katedraalia ja "kauppahallia", joka olikin joku messukeskus. Koluttiin päivän aikan aika hyvin koko mesta läpi, mutta jälkikäteen jäi ehkä vähän pettynyt maku suuhun, mut toisaalta mitä odottaa ranskalaiselta pikkukaupungilta, jota ei tunne entuudestaan?
Kirjakaupassa bongasin aika paljon suomijuttuja (suomi mainittu) ;-)
Loman jälkeisen viikonlopun vietin mun lemppari norjalais-unkarilaisen kanssa. Käytiin tsekkaa vähän aleja Toursissa, jonka jälkeen suunnistettiin Ikeaan! Päätarkoitus oli syödä lounas vaan siellä, mut koska me myöhästyttiin meijän bussista (jonne juostiin daim kakut ja patongit kädessä, koska lounas jäi vähän kesken), me tultiin takas Ikeaan ja tehtiin koko kierros kaikkien osastojen läpi, koska meijän piti tappaa aikaa seuraavaa bussia odotellessa. Tuloksena Annalle uus roskis ja mulle pehmopanda. Totta kai me mentiin iha hulluiksi siellä ruokaosastolla ja ostettiinkin noh kaikkee mahdollista. Pohjoismaalaisten taivas ulkomailla: ikean ruokaosasto. Ikeasta suunnattiin kaikkien mahdollisten julkisten liikennevälineiden kautta Annalle loppuviikonlopuksi.
Löysin Ikeasta piparitaikinaa ja glögiä, joten halusin tehdä niitä kuitenkin pari viikkoa joulun jälkeen, koska joulun aikaan en löytänyt mistään kaikkia piparimausteita. Piparit meni hyvin kaupaksi ja niitä tuli niin paljon, et käytiin jakamassaniitä naapureillekin. Glögi sen sijaan oli vähän liikaa näille ranskiksille, mut ei se mitää ei kaikkii voi miellyttää.
24.1 meillä oli meijän regionin toinen reunion. Tällä kertaa se pidettiin La Flechen kaupungissa sotilaslukiossa (?). Eli siis käytännössä sotilas tyyppisessä sisäoppilaitoksessa. Oli tosi hyvät sessiot muiden vaihtareiden ja vapaaehtoisten kanssa. Tällä kertaa tuntu et sai paljon enemmän irti ihan vaa siks, et pysty kommunikoimaan ja ymmärtää paremmin. Meijän regionille tuli kaks inboundia, jotka oli tosi kivoja ja oli kiva auttaa niitä vähän, koska ties ite sen tilanteen missä he oli nyt, kun he tulivat vasta tammikuun alusta. Meijän aluevastaava on kunnon historia-fani, joten meijän tapaamisiin liittyy aina joku kulttuuriosuus. Tällä kertaa meillä oli about 3h kierros ympäri sotilasaluetta, joka oli ihan kiinnostava, mutta aika puuduttava loppujen lopuksi.
Seuraavana viikonloppuna otin luotijunan Vendomeen Bobin luokse. Hänellä oli synttärit ja oli kutsunut sekä vaihtareita, että hänen koulukavereita, joten oli tosi kiva porukka ja kivat synttäribileet.
Yksi sana näistä kuuluisista luotijunista eli TGV. Ah siis täyttä rakkautta, kunnon luksusta pääsee super nopeasti paikasta A paikkaan B, junat on super siistejä ja mukavia! Ainoo miinus on hinta, joka on usein aika suolainen. Mut tällä kertaa sain aika edullisesti mun liput, koska mulla on Yfun puolesta sellanen nuorten alekortti, jota hyödynnän aina kun matkustan junalla.
Ihana yllätyspaketti keskelle kouluviikkoa, kiitos mummo ja vaari!
Nää auringon laskut ja nousut on täällä ihan sika kauniita.
Mun paras (ja ehdottomasti hulluin) ranskis-kaveri
Tätä laukkua ollaan Annan kaa kuolattu jo varmaa lokakuusta asti, Anna osti sillon tän laukun punasena, mut must tää pinkki on vaan jotenki sika magee... Hinta on vaan vähän suolainen
Tänä viikonloppuna Chris meijän regionin toinen bulgarialainen (groupselfien keskimmäinen poika) tuli käymään Toursissa. Chris asuu ite ihan landella, joten oli tosi kiva päästä toiminaan vähän turistioppaana täällä. Käytiin tsekkaamassa päämestat Toursissa ja syömässä yhdessä raflassa, jossa oon aina halunnut käydä. Mut en tiiä meenkö uudestaa ei ollut iha 5/5 safka ja palvelu vähän niin ja näin. Oli tosi kiva päivä vaan jutella rennosti ja muutenkin tullaan tosi hyvin toimeen niin mikäs sen parempi tapa viettää lauantai iltapäivä.
Tähän loman alkuun mulla ei oo sen kummempia suunnitelmia. Alkuviikosta näin koulukavereita TPE projektin merkeissä, yritän hoitaa mahd paljon asioita ja kuitenkin myös rentoutua, koska keskiviikko aamuna otan junan kohti Saint-Maloa ja merta (!!!). Loppu loma eli lähes täydet 2vk tulee sitten vietettyä siellä, eikä sinänsä edes harmita, koska rakastan olla siellä meren rannalla, kun voit millon tahansa lähtee lenkille rannalle tai vaan chillailla puutarhassa... Mun hostäiti on myös suunnitellut kivaa tekemistä meille, mutta pääasia on kuitenkin rentoutua. Lomalla pitäisi kanssa vähän kertailla koulujuttuja, koska loman jälkeisellä viikolla alkaa Ranskan suulliset Yo-kokeet ja meillä on ranskan, tieteiden ja ekonomian "prelit". Mutta tällä hetkellä super hyvä fiilis olla lomalla ja ranska elämä maistuu tosi hyvin! Ja ainiin meen toukokuussa Marseilleen yfu-reissulle ja oon super innoissani !!!!
Hyvää viikon alkuu Suomeen ja hyvää lomaa kaikille Ranskassa (B zonella) majaileville, jotka lukee tätä (epäilen syvästi)!
À la prochaine!
Bisous
-Anniina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti