maanantai 31. elokuuta 2015

Tours

Bonjour!

Melkein viikko takana Ranskassa ja oon edelleen tosi hämmentynyt ja messed up mut silti on ollut kivaa. Lähtö Suomesta viime keskiviikkona oli ehkä vaikeinta ikinä. Olisin halunnut vaan juosta takaisin kavereiden ja äidin luo (ketkä tuli mukaan lentokentälle). Tilannetta helpotti kuitenkin vähän muut suomalaistytöt, jotka oli niin rauhallisia, että munkin oli helpompi lähteä. Lento Pariisiin meni ihan hyvin nukkuessa. Pariisissa Ranskan Yfun vapaaehtoiset oli meitä vastassa ja odotettiin muutama tunti muita vaihtareita kentällä. Vihdoin päästiin lähtemään bussilla Bapaumen kylään noin 2h ajomatkan päähän Pariisista. Vietettiin kolme päivää siellä "leirillä", jossa meillä oli erilaisia sessioita sekä mini-groupeissa, että isoissa ryhmissä. Aluksi tuntui, että leiri olisi vähän turha, mutta kyllä siellä oppi paljon hyödyllisiä asioita tulevasta vuodesta. Lauantai aamuna, eli lähtöpäivänä meidät herätettiin 6, kun bussien piti lähteä 7:30. Bussit oli kuitenkin myöhässä moottoritien ollessa suljettuina ja lähtö viivästyi noin 2-3h. Kun vihdoin päästiin lähtemään kohti Pariisin Montparnasse juna-asemaa, jouduttiin kiertämään pikkuteitä pitkin ja oli ihan järkyttävät ruuhkat. Matka kesti yhteensä noin 4h, normaalisti vain noin 2h.
Lähestyessämme Pariisia yfu vapaaehtoinen sanoi, että minun ja bulgarialaisen huonekaveriasi pitäisi kiirehtiä mahdollisimman nopeasti junalle, koska olimme muutenkin jäljessä aikataulusta. Pariisin +30 astetta tuntui kyllä tukalalta farkuissa ja hupparissa, kun oli ollut monta tuntia hyvin ilmastoidussa bussissa. Päästiin junaan 5min ennen lähtöä ja matka kohti Toursia alkoi. Mun huonekaveri asuu tässä lähialueella ja kuulumme samaan regioniin, eli tulemme tapaamaan Yfun kautta vielä monta kertaa!
Toursissa minua oli vastassa koko perhe "Bienvenue Anniina" kyltin kanssa. Todella lämmin vastaanotto! Kielen kanssa on edelleen ongelmia, mutta tuntuu, että ihan parissa päivässä on kehittynyt jo jonkin verran. Alkuleirillä puhuttiin sekä ranskaa, että englantia, joten ranskaa ei ollut "pakko" puhua, mutta yritin aina kun oli mahdollista. Täällä ranska on ainoa kommunikointikieli, koska perhe puhuu mulle vain ranskaa, mikä on hyvä. Käytän paljon sanakirjaa ja kielioppi takkuilee, mutta yhteiselo perheen kanssa on sujunut ihan hyvin. Näiden muutaman päivän aikana ollaan kierrelty kaupunkia, joka on aivan upea ja tavattu sattumalta paljon perheen tuttuja. Kävin eilen myös lenkillä läheisessä puistossa, joka muistuttaa todella paljon Luxemburgin puistoa Pariisissa. Ympäristö on todella kaunis enkä tässä vaiheessa voisi olla tyytyväisempi sijoitukseeni. Perheen luona on myös isoäiti vierailemassa ja hän on myös aivan ihana ihminen!




Suomitytöt Aino ja Damla 💗
Bapaume
Puisto 
Täällä on ihan sairaan kaunista ihan niinkuin olisi jossain etelässä... Toisaalta lämpötilakin on noin +30 astetta joka päivä.

Menen todennäköisesti huomenna kouluun (apua), jos saan vahvistuksen koulupaikasta tänään. 
Kirjoittelen taas, kun ehdin ja yritän räpsiä mahollisimman paljon kuvia myös :-)
Kotiin terveiset, täällä kaikki hyvin, ikävä on kova.
-Anniina

tiistai 25. elokuuta 2015

LAST NIGHT IN FINLAND

Bonjour!

...vikaa kertaa Suomesta! Aamulla lähtö Pariisiin, josta neljän päivän alkuvalmennuksen jälkeen matkaan Toursiin. Jännittääkö? Joo. Tosi paljon. Pidin paketin aika hyvin kasassa näihin vikoihin päiviin asti. Nyt parin viimeisen päivän aikana on tullut tosi kova ahdistus ja paniikki lähdöstä. Se tulee tosi aaltoilevasti, hetken tuntuu ettei saa happea ja tuntuu, ettei itku lopu ollenkaan. Seuraavassa hetkessä jo mietin kaikkia kivoja juttuja, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Fiilikset siis sekavat, mutta hyvät. Luulen, että innostus ja hyvä fiilis tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun pääsen koneeseen istumaan. Hyvästit ei oo ikinä kivoja, mutta Suomi on aina täällä mua varten, mutta ei kovin usein tule mahdollisuutta lähteä vallottamaan patonkien ja viinin luvattua maata! ;-) heh
Vuosi menee niin nopeasti, mutta aijon ottaa ilon irti joka ikisestä päivästä!

Vika päivät tosiaan kului tuliaisia hankkeissa ja muita viime hetken ostoksia tehden, ärsyttää kun jäi niin viime hetkeen asioitten hoito, mutta ainakin nyt kaikki ihan kunnossa.
Sain myöhäseks synttärilahjaks vanhemmilta puhelimen niin tää on nyt ihan fresh starttaa vaihtoon, kun vanhan puhelimen kuvat jää Suomen koneelle talteen, ettei turhaa vie tilaa tai aiheuta ikävää Ranskassa
 
Seuraavan kerran kirjoittelen varmaan Ranskan päästä! Siihen asti au revoir!

- Anniina

lauantai 22. elokuuta 2015

KIIRE

Salut!

Mun elämä on tällä hetkellä oikeesti melkeen minuuttiaikataulutettua. Kaiken härdellin ja asioiden hoitamisen lomassa yritän nähdä kavereita ja ottaa aikaa myös itelleni. Main läksiäiset siirtyi sittenkin sunnuntaille, mutta lauantaina (tänään) hyvästelin jo muutamia läheisiä sukulaisia. Arvasin, että jostain se ahdistus hiipii. Koko ajan vähän paha olo, kun juttelee ihmisen kanssa, kenet joutuu hyvästelemään kohta vuodeksi. Mut sit välillä tulee tosi hyvä fiilis, et tekis mieli jo mennä. Jouduin hyvästelemään myös ihanan Pihlan, kehen tutustuin vasta tänä kesänä, mutta josta tuli nopeasti tosi tärkeä ja ihana ystävä. Niin kiitollinen tästä tytöstä <3 Pihla asuu Italiassa ja lähtee huomenna takaisin kotiin. Huomiseksi tiedossa ruokien viimeistelyä läksiäisiin ja brunssi parhaiden tyttöjen kanssa! Iltapäivällä läksiäiset ja illalla pakkauskriisi. Maanantaina ja tiistaina juoksen todennäköisesti ympäri kaupunkia ja kotia hoitamassa viime hetken juttuja.


Oon ehtinyt tehdä vaikka mitä juttuja ja harmittaa, että ei oo oikein aikaa tehdä mitään kesän kooste postausta.


Iskän synttärikakku à la minä.


Yksi mun summer bucket listin jutuista oli Stadikan torni, jossa käytiin mun hyvän ystävän kanssa. Oli ihan sika siistii!



Ehdin kokeeseen lukemisen lomassa pyörähtämässä kavereiden kanssa Taiteiden yössä. Helsinki oli täynä hyväntuulisia ihmisiä ja kaikilla näytti olevan hauskaa! Love it


Tän illan family dinnerillä bongattiin kuumailmapallo. Äiti sano, et kun täytän 18 voidaan mennä tollaselle kuumailmapalloajelulle ;-)

Sieltä se keskiviikkoaamu lähestyy uhkaavasti, kolme ohjelmantäyteistä päivää edessä ja sit menox!

Siis pakkaus on mulle yksi todella suuri ongelma. En osaa päättää mitä tarviin ja mitä en.
 Mitä voin ostaa paikan päältä ja mitä kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan? Mitä jos en löydä talvitakkia Ranskasta? Mitä jos unohdan jotain? Millaseen kuntoon jätän mun huoneen? Mitä koruja otan? Entä kenkiä? Pärjäänkö kaksilla farkuilla? (En omista at the moment enempää kylläkään XD) Kuinka paljon tarvitsen ranskan kieleen liittyviä juttuja? Otanko voìlan? Tarvitsenko erillistä matkasanakirjaa? Ostanko uuden puhelimen vai kannettavan? Tarvitsenko kahdet urheilukengät?
Entä vesipullon? 

Niin paljon kysymyksiä, niin paljon päänvaivaa. Jos mä tästä rulianssista selviin, niin oon kyllä niin valmis lähtemään.

-Anniina

PS. Kaks postausta päivässä, huhhuh oon alkanut panostamaan ;-) 
nyt nukkumaan öitä!






CPH

Moikka!

Vielä nopea päivitys vielä viime viikonlopusta. Oltiin pe-su Kööpehaminassa koko perheen kanssa. Mun veljellä oli turnaus siellä ja käytiin katsomassa muutamia pelejä ja muuten kierreltiin vain keskustassa ja meidän "asuinalueella".
Oon ollut Tanskassa kahdesti aiemmin, kerran Köpiksessä. Ja ai että tässä on kaupunki mun makuun! Keskusta on tosi selkeä ja nätti, helppo liikkua metrolla/junalla/bussilla ja kaikki puhuu englantia! Haha (Paitsi turnausalueen aasialaiset kioskin pitäjät...kai sitä ruotsiakin olisi voinut vääntää, mut järkytyin niin totaalisesti, kun ainutkaan sana englanniksi ei mennyt perille).


1. Cph Pride oli lauantaina, joten 7elevenkin panosti ;-) 2. Tivoli 3. Unisport 4. Pyöriä joka paikassa, melkeen kun Damissa :-D


1. Stroget 2. Nyhavn 3. Upee asuntolaiva Kristianshavnissa 4. Minions <3


1. & 2. Oh täydellinen ravintola 3. Let's go! 4. Hotellibrekkiet on niin bueno


 Ja siis yksi sana julkisista vessoista. Kööpenhaminassa on tosi hyvin julkisia vessoja ja vitsit ne on niin siistejä (ja vielä ilmaisia) ihan kuin kävisi jossain hotellin vessassa. Tanskalaiset on muutenkin niin yltiöystävällistä ja ihanaa porukkaa!

Meijän lento oli perjantai aamuna jo kahdeksan maissa perillä, joten suunnattiin shuttle bussilla hotellille (,joka oli ihan tosi hyvä!), jossa saatiin huone jo. Kiireisen aamun takia aamupala jäi vähemmälle, joten mentiin hotellin aamupalalle heti alkajaisiksi. Perjantaina mun veljen eka peli oli vasta illalla, joten joskus 10 maissa otettiin Kastrupista metro downtowniin. Köpis on ihana, mut ihan sika kallis mesta! Pelkät metroliputkin maksaa iha pirusti.

Suunnattiin heti aluksi Strøgetille (paras ostoskatu), ja koska Köpis on niin kallis, niin basicly käveltiin katu läpi, kävin muutamassa kaupassa, mutta en ostanut mitään. Oli tosi kiva käppäillä siellä, kun muisti paikat ja käytiin kahvilla edellisellä reissulla hyväksi todetulla terassilla.Käveltiin Radhusplatsin ohi Tivolille asti, kun mun pikkuveli halusi käydä tietyssä futiskaupassa, jonka sijainnin oli kattonut jo valmiiksi. Oltiin vieläkin ihan täynnä aamupalasta, joten ostettiin juomista ja lähdettiin extempore kanavaristeilylle Nyhavnista. Nyhavnin alue on niin kaunis, en kestä. Oli ihan täydellinen ilma ja kanavat oli ihan sika mageita!

Illalla otettiin taas metro Kastrupiin ja käytiin kaupan kautta hotellilla vaihtamassa vaatteita ja suunnattiin turnauksen pelikentille, jotka oli ihan lentoaseman vieressä.

Asuttiin siis airport hotellissa, vähän niinkuin lähiössä. Lentokentälle oli hotellin omalla shuttle bussilla noin 5-10min matka. Löydettiin perjantai iltana hyvä italialainen pizzapaikka hotellin läheltä ja mentiin sinne syömään.

Lauantai aamuna nukuttiin pitkään ja mentiin taas hotellin omalle aamiaiselle (joka maksoi lisähinnan, mutta ajateltiin, että se on ihan järkevä, ettei heti tarvitse etsiä ruokapaikkaa, kun lähtee hotellilta liikkeelle). Muut lähtivät kävelemään lähialueelle, ennen päivän peliä. Minä suuntasin hotellin salille treenaamaan. Päivällä mentiin katsomaan ensin yhtä peliä, mutta jäätiin alueen kahvion terassille odottamaan seuraava iltapäivällä olevaa peliä. Illalla mentiin syömään alueen ainooseen "decentiin" ravintolaan, joka olikin ihan sairaan hyvä!

Sunnuntaina nukuttiin pitkään, koska huone piti luovuttaa jo 12. Jätettiin kamat hotellin luggage roomiin ja lähdetiin katsomaan viimeinen peli. Sen jälkeen meillä oli tosi paljon aikaa, koska lento lähti vasta illalla. Päätettiin, että ei osteta kallita metrolippuja, vaan suunnattiin kävelymatkan päässä olevaan akvaarioon Den blå planettiin. Illalla mentiin vielä syömään samaan ravintolaan, kuin edellisenä iltana. Tässä välissä pakko mainita, että rakastan Kööpenhaminan lentokenttää, se on niin selkee ja toimiva! Lento oli yli tunnin myöhässä, mikä ei sinänsä haitannut, koska mulla ei ollut maanantaina koulua obviously, mutta koko päivän kestänyt ajan tappaminen alkoin jo uuvuttaa. Oltiin kotona lopulta puoli kahden maissa yöllä.

Oho tulipas pitkä ja tekstintäyteinen postaus, mut innostuin nyt kun sain vähän tätä ulkoasua muokattua, niin tykkään enemmän kirjoitellakin :-)

-Anniina

tiistai 18. elokuuta 2015

FIILIKSIÄ

Moikka!

Viimeisiä päiviä viedään, huomenna tasan viikon päästä istun jo lentokoneessa matkalla Pariisiin.
Ei jännitä yhtään, mikä on outoa mun kaltaiselle krooniselle stressaajalle, joka panikoi lähes kaikesta aina. Okei myönnetään, ehkä vähän kuumottelee ranskan puhuminen, koska oon puhunut viimeksi sitä kunnolla joskus huhtikuussa koulussa... Luotan kyllä siihen, että perusjutut tulee muistista ja loput sitten, kun alkaa muutenkin arki rullaamaan. Voi olla, että sanakirja ja pari voìlaa on ahkerassa käytössä ensimmäiset viikot ja kuukaudet.



Sain viime viikolla isäntäperhetiedot (!!). Meen saapumisperheeseen Toursin kaupunkiin Loiren laaksoon. Paikka ja perhe vaikuttaa täydellisiltä, vaikka tämä ratkasu on tällä hetkellä tilapäinen.




Viime viikot on ollut ihan sairaan kiireisiä. Oon juossut ympäri kaupunkia hoitamassa asioita ja nähnyt kaikkia ihmisiä. Kavereiden koulut alko viime viikolla ja mä jatkan lomailua. Tai no "lomailua". Pitäisi yksi koe vielä ehtiä tehdä ennen lähtöä ja se aiheuttaa jo päänvaivaa. 



Aloitin eilen tekemään pakkauslistaa. Oon päättänyt, että otan mukaan vaan sellasia yksinkertaisia ja helposti yhdisteltäviä vaatteita ja katon paikan päällä vähän miten siellä pukeudutaan. Hirveen vaikeeta, kun en tiedä mitä otan mukaan alkuvalmennukseen tulevaan carry on laukkuun ja mitkä pakkaan koko vuoden matkalaukkuun. Tuliaisetkin pitäisi hankkia, haluaisin ostaa perheen lapsille jokaiselle jotakin ja sitten tietysti koko perheelle yhteisiä juttuja. 

Tällä hetkellä lähtö tuntuu siis tosi hyvältä. Ainoa asia, miks haluisin jäädä vielä vähän pidemmäksi aikaa tänne on, että ehtisin nähdä kaikkia ihmisiä ketä haluan nähdä ja tehdä vielä muutamia Suomi-juttuja. Viimeinen suomiviikko on niin kiireinen, että täytyy kattoa mitä kaikkea ehtii. Lauantaina mulla on läksiäiset sukulaisille ja tutuille. Muuten viikonloppuna aijon nähdä mahdollisimman paljon kavereita ja nauttia vikoista hetkistä Suomessa.

-Anniina

tiistai 4. elokuuta 2015

PINKKI UIMAPATJA

Moikka!

Oltiin perheen kanssa Espanjassa viikko heinäkuun puolessa välissä. Lennettiin Palma de Mallorcaan ja meijän kohde sijaitsi ihan lentokentän lähellä meren rannalla.

Koko viikko oli varattu periaatteessa rentoutumiseen, eikä tuolta Mallorcalta nyt ihan hirveesti kulttuurinähtävyyksiä löytynyt, joten päivät kului pääasiassa rannalla maaten ja uiden. Olimme pääasiassa Can Pastillan alueella, mutta kävimme päiväreissulla Palman kaupungissa.

Kokosin matkaa kollaaseihin, joissa perinteinen 1-4 järjestys, enjoy!


1. Palman ruokakaupan söpöt sitruskorit 2. Palma muistutti ajoittain Barcelonaa 3. Katedraalin edustalta 4. Hevosvaunut oli suosittuja myös Palmassa




1. Turistijuna Can Pastilla beachillä 2. ihania kukkia joka paikassa 3. maailman söpöin pyörä Palman vanhankaupungin kujalla 4. satama heräilemässä aamuun


1. viimeisen illan dinneripaikka, ihana kalaravintola vastapäätä hotellia 2. Palman ostoskatu
3. museon vessa oli 5/5 viileä, siisti ja hyvä valo ;-) 4. oi että, vähän harmitti kun ei ollut vielä auki kun nähtiin toi


1. Näkymä Palman katedraalin portailta alas 2. läheisen hedelmätorin antimia 3. Ihan medium auringonlasku 4. Italialaisen täydellinen pasta carbonara


1. Hulppeita kivitaloja 2, lisää ihania kukkia 3. lemppari-italialainen, jonne eksyttiin kahtena iltana peräkkäin, koska oli niin hyvä 4. pyöräilypäivänä ajeltiin rantaa pitkin Palmaan päin

Otsikkoon viitaten ostettiin lähimarketista pinkki uimapatja, joka oli kovassa käytössä koko viikon ajan. En keksi heti mitään täydellisempää tai rentouttavampaa kuin uimapatjalla lilluminen lämpimässä vedessä... Viimeisenä kokonaisena päivänä uimapatjaan tuli reikä ja se tyhjentyi kokonaan... XD Hyvä tuuri, että kuitenkin vasta viimeisenä päivänä hajosi, voi olla, että syynä oli se, että meitä oli parhaimmillaan 3 ihmistä uimapatjalla...
RIP

-Anniina




lauantai 1. elokuuta 2015

I LIVE MY DAY AS IF IT WAS THE LAST

Salut!

Huh vihdin ehdin istua kunnolla koneen äärelle ja tulla kertomaan tännekin kuulumisia.

Tosiaan mulla oli tosi kiireinen heinäkuu, sanoin joo jokaiseen pyyntöön ja menoon, joten kiirettä on pitänyt, mutta hauskaa oli without a doubt :-)

Heinäkuun alussa oli Hesa cup, jossa molemmat veljeni pelasi. Kävin katsomassa paljon heidän pelejään ja samalla nautin hyvistä ilmoista. Näin myös kavereita ja tuttuja. Pelien jälkeen lähdimme perheen kanssa viikoksi Espanjaan (oma postaus tulossa tästä reissusta), jonka jälkeen ehdin olla yhden illan kotona. Sen jälkeen alkoivat mun isoshommat isospalaverilla ja rippikoulun kaupunkipäivällä. Siitä suoraan viikoksi riparille Kirkkonummen maalaismaisemiin. Tän viikon keskiviikkona palattuani Helsinkiin lähdettiin heti katsomaan tapetteja ja muita sisustusjuttuja uutta keittiötä varten. Torstai ja perjantai päivät kului keskeneräisiä asioita hoidellessa, pankkiasioinnilla, ruokien tekemisellä ja leipomisella.

Eilen illalla pidin meillä mun hyville kavereille pienimuotoiset läksiäissynttärit, suurin osa pääsi paikalle ja oli tosi kiva nähdä porukalla pitkästä aikaa :-) Jatkettiin myöhemmin vielä ulos ja oli ihan onnistunut ilta. Tänään nukuin ansaitusti pitkään ilman herätyskelloa ja kävin ostamassa muutamat essentialsit huomista pikkusten konfirmaatiota varten.


1. Pikkuveli pelien loputtua hienoon rankkaritaisteluun 2. HJK - Ventspils 3. Sneak peek Espanjasta ;-) 4. Ihan järkyttävä ravintola Espanjassa, ainoo hyvä asia oli noi limut XD


1. Mäntsy3 squad 2. Ihania kehuja ja tsemppejä vikan päivän kehulapussa <3 3. Isoset hoitaa, lähtee soutelee ilman tulppaa veneen pohjassa... XD 4. Vikan illan bonfire



1. Ranskanlippukakku DIY 2, Ihanat kaverit oli tehnyt mulle ihan valtavan kollaasikortin jonka takana oli ihania sanoja ja tsemppejä mulle <3 ootte rakkaimpia + maailman söpöin take away muki ja muita lahjoja 3. lisää DIY juttuja, ihan itse askartelin noi liput ja onnistuin aika hyvin heheh 4. Osa parhaist kamuista <3

À plus tard!

-Anniina