Moi!
Tuun reilun 3 viikon päästä kotiin.
M-I-T-Ä?!?!
En oo valmis lähtemään. Tässä piti ottaa ihan kalenteri esille, että muistan kertoo kaiken mitä oon tehnyt tässä viimeisen kuukauden aikana. Muutin asumaan toiseen perheeseen toukokuun puolessa välissä, josta lähtien oon ollut koko ajan menossa jonnekin. Joka keskiviikko iltapäivä on kulunut milloin missäkin ja viikonloppuisin oon viilettänyt eri kavereiden kanssa ympäri Tourainea.
Aloitetaan vaikka sillä, että söin ekaa kertaa mun elämässä raclettea! Jotkut varmaan kelaa et "ai etkö oo syöny aiemmin?" No en! Mut tää oli kyllä rakkautta ensi-silmäyksellä.. Käytiin Annan kanssa Futuroscope parkissa ja Poitiersissa. Oli muuten varmaan meijän elämän ketuttavin paluumatka mut ainakin jäi hyviä muistoja, joille voi jo nyt nauraa. Tein kurssivalinnat ensi vuodelle (Wilman käyttö oli kyllä hakusessa..). Sain hyviä numeroita vikoilla viikoilla. Meijän koreografia meni hyvin ja vietin paljon aikaa mun lemppari Sveitsiläisen, Danyan kanssa. Chris tuli Toursiin ja istuttiin koko päivä kahdessa eri ravintolassa Place Plumilla koko päivä, koska ei jaksanut liikkua minnekään. Käytiin katsomassa mun siskojen tanssinäytöksiä.
Vietettiin yksi kokonainen päivä Saumurissa hostien kanssa. Käytiin Ranskan ratsastuskoulussa tutustumassa hevostalleihin ja illalla nähtiin itse spektaakkeli Cadre Noir.
Oon käynyt 3 kertaa messussa.
Meillä oli viimeinen reunion région centre vaihtareiden kanssa. Vietettiin viikonloppu leirintäalueella Cher-joen vieressä. Melottiin yhden Ranskan kuuluisimman linnan ali. Lähdettiin 2,5h kävelylle metsään. Sain kehuja koulusta mun ranskan kehityksestä. Kävin katsomassa mun parhaiden kavereiden teatteria. Koulu loppui ja sain mun historian opettajalta Arto Paasilinnan romaanin lahjaksi. Käytiin mun siskojen katolisen koulun spectacle St Martin. Osallistuttiin Danyan kanssa Toursin color runiin. Aurinko tuli takaisin ja nyt pitäisi lukea ylioppilaskirjoituksiin..
Mun perhe tulee tänne tänä viikonloppuna. Euro futis alkaa perjantaina, Loire, Cher ja Seine tulvii ja SNCF on taas lakossa.
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Tilannekatsausta
Rakas Balzac..
YFU viikonloppu
Täällä oli sellainen parin viikon jakso jolloin oli ihan tajuttoman kylmä koko ajan ja vettä satoi joka päivä..
Rakas Balzac osa 2 ja viimeinen ateria koulussa
Mun pikkusiskon première communion
Holly's
Ai tulva vai?
Breizh <3
Kaikesta haikeudesta huolimatta oon aika onnellinen
-Anniina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti